maanantai 15. toukokuuta 2017

Kuinka siirryin kestovärikoukusta sävytteisiin

Käytin monta vuotta kestovärejä, ja lopulta väri kerrostui niin, että hiukseni olivat pikimustat. Nykyään ymmärtäisin, että pelkän juurikasvunkin voi värjätä, mutta silloin pistin väriainetta ihan koko pituuksiin. Mustatukka ei näyttänyt minulla kovin luonnolliselta, joten soitin kampaamoon varatakseni ajan värinpoistoon. Pienen paikkakunnan kampaaja ei halunnut ottaa riskiä, joten ostin aineet kaupasta ja tein homman itse. 

Värinpoisto sujui yllättävän hyvin. Lopputulos ei ollut puhkipalanut tukka, vaan sopivasti vaalea. No oli se pikkuisen oranssi :D. Sen jälkeen sain värjättyä hiukset lähemmäs omaa väriä. Operaatio vaati kuitenkin siis värinpoiston ja kaksi kestovärjäystä. Sain hiukset takaisin ruskeiksi, jonka jälkeen lopetin kestovärien käytön ja pysyin vuosikausia pelkästään kevyissä sävytteissä. En kuitenkaan sano ehdotonta eitä kestoväreille, mutta en enää käyttäisi niitä joka kuukausi.


Oma värini on kuitenkin hiukan halju, joten ihan ilman pientä väripiristettä en malta olla. Käytän tukkaani sävytteitä, joiden kesto on noin 6-8 pesua, kuten Pirkka ja Biozell lupaavat. Sävyte kuluu pois huomaamattomasti, koska väri on niin omien hiusteni kaltainen. 


Biozellin sävy Chocolate ja Pirkan sävy Brownie näyttävät hiuksissani aika samalta. Molemmista tulee syvyyttä ruskeisiin hiuksiini, mutta lopputulos riippuu siitä mikä on hiusten oma pohjaväri. Harmaita haivenia näillä ei saa piiloon. Hoitavia sävytteitä voi sekoitella keskenään. Jos haluaa ruskeaan väriin hieman punertavuutta, niin silloin kannattaa ostaa myös punainen tuubi ja miksata sitä ruskean kanssa. Naamioiden vaikutusaika on vain 3-5 minuuttia (sävy ei tummu vaikka käyttäisi kauemmin). 

Sävyttävää hiusnaamiota voi käyttää kuiviin tai pyyhekuiviin hiuksiin. Tykkään levittää naamion hiukan kosteisiin hiuksiin, koska silloin tuote tuntuu levittyvän paljon helpommin. En pese hiuksia shampoolla ennen sävytteen käyttämistä, koska niin Biozell kuin Pirkkakin puhdistavat hiukset. Mutta silti lopputulos on pehmeä ja hoidetun oloinen.


En löytänyt näistä sen isompia eroja, joten ei ole väliä valitsenko jatkossa Pirkan vai Biozellin. Sokkotestissä en erottaisi kaksikkoa toisistaan. Molemmat tuotteet ovat myös kotimaisia. Biozellin kotimaisuus on varmasti monelle tuttu juttu. Pirkan värin takana on Sim Finland Oy, joka on tuttu Sim-sarjastaan.

Pirkan hoitava sävyte maksaa noin 5,50 € / 100 ml ja Biozell 7,90 € / 150 ml. Molempien tuotteiden saatavuus on hyvä, koska Biozell löytyy useimpien markettien valikoimista ja Pirkkaa voi bongata jopa lähikaupoista.


Biozell on saatu testiin.

8 kommenttia:

  1. Ahaa, Pirkallakin on tuollaisia. Mä olen miettinyt noita, mutta olen hiusväreille kovasti allerginen...ainakin niille kestoväreille =(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestovärien aiheuttamat allergiset reaktiot uutisissa ovat olleet yksi syy miksi suosin sävytteitä :)

      Poista
  2. Mulla on ollut Pirkalta Frozen-sävyinen värinaamio, se ihan aavistuksen tuo hiuksiin harmahtavaa silver-hohtoa, mutta ei mitään radikaalia eroa kuitenkaan. Saatavuus ja hinta sen sijaan onkin oikein oivat, varsinkin kun sitä saa meidän pienestä lähikaupastakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tummiin hiuksiin sopii just nämä ruskeat värit, mutta olisi mielenkiintoista nähdä miten vaikka punainen tarttuisi ja erottuisi, koska ruskeakaan sävyte ei tee dramaattista muutosta :)

      Poista
  3. Minäkin olen hurahtanut sävytteisiin! Tyveni joudun edelleen värjäämään kevyt- tai kestovärillä, mutta latvojen väriä piristän juurikin sävytteillä :) Ne on minusta kiva tapa lisätä hiuksiin eloa ilman, että vaurioittaisi niitä samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävytteet ovat kivoja niiden hoitavuuden takia, koska huuhtelun jälkeen tuntuu kuin olisi ollut hiusmaski päässä :)

      Poista
  4. Mulla nämä ei vaikuta omaan värjäämättömään hiukseen mitenkään ainakaan sävyn puolesta, mutta hieman haperommat latvat, jossa on vielä kestovärin jämiä ottaa kyllä väriä vastaan ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonokuntoiset hiukset imaisee värin aina paremmin, ja eihän sävytteillä mitään hurjaa eroa saakaan aikaan, jos on etenkin tummat hiukset. Semmoista pientä vivahdetta tulee :)

      Poista