maanantai 31. lokakuuta 2016

Mummi ja Minä

On kai jonkinlainen kosmetiikkaharrastajan merkki, jos käsisaippuaksikin haluaa jotain vähän erilaista ja omaa esteettistä silmää miellyttävää. Käsisaippua on tuote, jota käyttää monta kertaa päivässä, joten miksipä ei siihen panostaisi. Mummi ja Minä on ekologinen pesuaineperhe, jonka Sitruunasooda käsipesu hurmasi minut. Jo sanayhdistelmä Mummi ja Minä on niin ihastuttava, että se yhdistettynä herttaiseen pakkaukseen on täysi kymppi.


Mikä tekee Mummi ja Minä tuotteista hyvän? Tietenkin kotimaisuus sekä ympäristöystävälliset ja kasviperäiset, täysin luonnossa hajoavat raaka-aineet. Eikä herkullisia tuoksujakaan voi unohtaa. Sitruunasooda on tuoksultaan kuplivan makea, eli juuri niin ihana kuin nimestä voi arvatakin.

Olen varmaan tottunut vähän paksumpiin saippuoihin, koska tämä tuntui aavistuksen normaalia nestemäisemmältä. Käteni ovat harvoin ihan kunnolla likaiset, mutta saippua vaikuttaa hyvältä puhdistajalta eikä kuivata ihoa.


Mummi ja Minä valikoimiin kuuluu siivoussuihkeita, astianpesuaineita ja käsisaippuoita. Ja ne tuoksut! Tarjolla on Lakritsipommi, Polkkakarkki, Laventeliunelma ja Sitruunasooda. Voi nam, kyllä siivouskin alkaisi maistua vaikkapa polkkakarkin tuoksuisilla tuotteilla. Pakkaukset ovat hieman nyt uudistuneet, mutta ovat edelleen suloisia. Hintaa Mummi ja Minä käsisaippualla on noin 12 € esimerkiksi Ruohonjuuressa.

torstai 27. lokakuuta 2016

Joululahjoja ja kosmetiikkaa / Dermosilin joulu

Joulu on ihanien kosmetiikkapakkausten juhla-aikaa. Dermosil tuo joka vuosi uudet ja kauniit joulutuotteet myyntiin, joista sain valita muutaman setin testiin. Kuinka kauniit ulkoasut pakkauksissa onkaan! Nämä kaunokaiset eivät kaipaa lahjakäärettä päälleen, vaan ovat valmiita lahjoja.


Ensimmäinen setti onkin minulle jo entuudestaan tuttu. Ihastuin Blossom tuoksuun kesällä 2015 ja nyt omenankukkien tuoksu on tullut takaisin jouluksi! Winter Blossom setti sisältää kosteuttavan ja nopeasti imeytyvä ihonhoitovoiteen sekä glyseriiniä sisältävän suihkugeelin. Molemmat tuotteet ovat täydellisiä päivittäiseen käyttöön. Omenankukkien tuoksu sopii hyvin myös talveen, koska se tuo mieleen kevään raikkauden. Winter Blossom setti maksaa 8,90 €. Suihkugeeli ja vartalovoide ovat kooltaan 300 ml. 



Ihonhoidon lisäksi Dermosilin joulutuotteissa on värikosmetiikkaa sekä Beauty meikkisivellinsetti. Mukana on pehmeästä, synteettisestä karvasta valmistetut viistopäinen sivellin rajauksiin ja korostuksiin, pienempi ja isompi luomivärisivellin, meikkivoidesivellin sekä yleissivellin vaikkapa puuterille ja poskipunalle. Etenkin viistopäinen sivellin tuntuu näppärältä ja sopivan napakalta rajauksen tekoon. Myös luomivärisiveltimet ovat minun makuuni kooltaan ja käytettavyydeltään. 

Siveltimet pysyvät hyvin paikallaan nepparikiinnityksella toimivassa pussukassa. Setti on varmasti toivottu lahja monelle meikkaajalle, koska hyvät työkalut ovat kaunistautumisen a ja o. Beauty setti maksaa 18,90 €.


Cheer Up on täydellinen lahja kuivista jaloista kärsiville. Olen jo pitkään aikonut kokeilla kuorintasukkia, koska haluaisin silkin pehmeät jalat. Testailen näitä mitä pikimmiten ja hiukan jännityksellä odottaen. Kertakäyttöisiä sukkia pidetään jalassa 90 minuuttia, jonka jälkeen menee 3-5 päivää kunnes kuollut ihosolukko alkaa irrota. Tämä vaihe kestää noin kaksi viikkoa.

Kuorittujen jalkojen ihoa on hyvä hoitaa pakkauksen mukana tulevalla Jalkaseerumilla, jotta pehmeys säilyy pidempään. Koostumukseltaan kevyt jalkaseerumi imeytyy nopeasti ja vaikuttaa tehokkaasti jo kertakäytön jälkeen. Tehokkuus selittyy kemiallisesti kuorivilla ainesosilla. Cheer Up setti sisältää siis Kuorintasukat ja Jalkaseerumin 75 ml, jotka maksavat yhteensä 12,90 €.


Kädet ja jalat kaipaavat talvella erityistä huolenpitoa. Cozy Care setti tulee pehmeässä huopalaukussa, joka suljetaan nepparilla. Mukana on viisi suosikkivoidetta Dermosilin valikoimista. Raikas Classic käsivoide, nopeasti imeytyvä Sensitive Hydrogeeli ja käsivoideklassikko Vitamin E. Lisäksi mukana on yön aikana vaikuttava Yövoide käsille ja jaloille sekä suosikkini, todella kosteuttava Sensitive Extra.

Tuubit ovat kooltaan 40 ml. Viiden voiteen Cozy Care setti maksaa 7,50 €. Mielestäni tässä on tarpeellinen pakkaus jokaiselle, koska kukapa ei kaipaa ilmojen kylmetessä lisäkosteutusta iholle. Ja samalla saa hyvän tutustumissetin Dermosilin viiteen eri voiteeseen.


Enjoy the Calm on toimiva lahja hemmottelua kaipaaville. Setti sisältää vartalon sokerikuorinnan, joka on ihanan jouluinen tuoksultaan. Kuorinta tuoksuu hedelmäiselle, mutta sisältää myös kardemummaa, vaniljaa ja kanelia. Vartalokuorinta on mukavan tehokas iholla, ja sisältää runsaasti sokerikiteitä. Kuorinnassa on lisäksi manteöliöljyä ja E-vitamiinia, joten se ei tunnu yhtään kuivattavalta.

Suihkun jälkeen voi jatkaa nautiskelua kofeiinittomalla Good Night yrttijuomalla, joka on valmistettu Reilun kaupan rooiboksesta. Tee sisältää veriappelsiiniöljyä, joka tuoksuu ja maistuu mukavan lämmittävältä. Teen on valmistanut kotimainen Forsman. Enjoy The Calm setti maksaa 9,50 €. Sokerivartalokuorinnan koko on 200 g ja Good Night tee on 60 g.


Dermosilin joulutuotteet tulivat myyntiin tänään torstaina 27.10 klo 10. Joulukauppaan voi tutustua täällä sekä klikkaamalla tästä näkee helposti koko jouluvalikoiman. Valikoimissa on mielestäni hyviä lahjaideoita monen ikäisille ja henkilöille, jotka arvostavat pientä itsensä hemmottelua. Dermosilin joulutuotteet ilahduttivat minua kovasti, joten uskon, että näistä löytyy hyviä joululahjavinkkejä ystäville ja läheisille eikä itseään kannata unohtaa :)

Voisin vielä lyhyesti mainita, että Dermoshop Oy on kotimainen yritys, jonka valikoimissa on ihonhoito-, hiustenhoito- ja meikkituotteita sekä ravintolisiä. Dermoshop myy Dermosil-tuotteita vain omassa nettikaupassaan. 


Tuotteet on saatu testiin. En hyödy linkkien klikkaamisesta.


tiistai 25. lokakuuta 2016

I Love Me messut 2016

Koko vuoden kiinnostavin messuviikonloppu on nyt ohi, ja olihan taas reissu! Varasin lennot ja hotellin jo reilu kuukausi sitten, koska I love me-messut on niin mahtava tapahtuma, johon kannattaa satsata vaikka tulisi vähän kauempaa. Vastoinkäymisiäkin tuli koettua esimerkiksi pilalle menneen hiusvärin takia. Värjäsin hiukseni päivää ennen messuja, eikä väri tuntunut tarttuvan hiuksiini yhtään. Sunnuntaina tuli myös kurkku kipeäksi, joka ei ollut hirveä yllätys. En yleenä kulje julkisilla (käytän pyörää), joten luulen, että ympärillä pärskivät ihmiset koituivat kohtaloksi.
 

Kävin messuilla perjantaina ja lauantaina (Helsingissä olin kuitenkin to-su). Kumpanakin päivänä aikaa kului 3-4 tuntia. Viime vuonna olin paikalla noin viisi tuntia joka päivä, joten minusta tuntuu, että nyt messut tuli käytyä läpi nopeammin. Jäi fiilis, että olisiko kosmetiikkaa ollut esillä tavallista vähemmän?

Värimeikkejä en ostanut messuilta kuin yhden Boho huulipunan verran. Boho Green Make-upilla oli muuten tosi kaunis messupiste maanläheisine juuttipusseineen ja sävyineen.


NYXillä oli varmasti yksi suosituin osasto. En kuitenkaan perehtynyt valikoimiin kovin tarkasti, koska ajattelin, että voihan näitä katsella myös Sokoksella tai tilata netistä. Ostin kuitenkin Primer Sprayn, jota ei tietääkseni vielä esim. Sokokselta löydy, joten tälläisiä uutuuksia sieltä saattoi bongata.


Otin aika vähän kuvia messuilta, mutta bongasin Tangle Teezerin isän, Shaun Pulfreyn. Minua kiinnosti uusi, varrellinen Tangle Teezer, joka oli messuilla esillä. Kuvauksesta luin sen sopivan kampausten viimeistelyyn ja poninhäntien tekoon. Siinä oli erilainen harjaosa kuin tavallisessa Tangle Teezerissä. En tiedä miten se sopii ihan vain hiusten harjaamiseen perus-TT:n tyyliin, koska en erityisesti tarvitsisi viimeistelyharjaa.


Luonnonkosmetiikkapuoli tuli käytyä tarkkaan läpi. Kävin Mirazin osastolla, jossa oli esim. Unique Haircare hiustuotteita. Kuvan alaosassa näkyy Cultivators kasvivärejä, joita sain pakkauksen testiin. En ole koskaan käyttänyt luonnonmukaisia hiusvärejä, joten on hauska testata tätä.


Matkalaukku oli aika pinkeänä kotiin palatessa, joten ostoksia tuli tehtyä jonkin verran. Tässä näkyy vain pieni osa tuotteista. Ostin muun muassa Laveralta uusia hiustuotteita, deodorantin ja rasvoittuvalla iholle sopivan kasvovoiteen (Lavera oli -40 % tarjouksessa). Biozellilltä tuli iso goodiebag, joka painoi kuin synti :D. Ja tuossa näkyykin saamani Cultivatorsin kasvihiusväri sävyssä Mahogany. 

Olen myös pitkään halunnut kokeilla Dabban kukkaisvesiä, joten nyt pääsin sitäkin testaamaan. Organic Shopin purkit olivat tosi suosittuja. Ostin kaksi hiusnaamiota ja vartalokuorinnnan (hintaa oli vain kolme euroa). Merkki on ilmeisesti tulossa ainakin Sokokselle myyntiin.


En sittenkään hankkinut hypeä aiheuttanutta Real Techniquesin uutta timanttimeikkisientä, koska tuumin, että perinteinen oranssisieni on ehkä käytännöllisempi minulle. Sen sai ostettua 7 eurolla, kun timantti olisi maksanut jopa 15 € (ja kauppoihin tullessaan se kustantaa vielä enemmän).

Natural Goods Companyn pisteellä joidenkin tuotteiden hinnat halpenivat perjantain jälkeen, joten sain vitosella Providan yövoiteen ja myrttisavinaamion (perjantaina hintaa oli kympin, normihinta on noin 20 €). Madaran SOS naamiosta oli näytekokoja, joten nappasin sellaisen. Myös Essen savipuhdistustuotteen sain vain kympillä, joka oli todella hyvä tarjous. Kuvasin vain osan ostamista/saaduista tuotteista, koska nyt olo on vähän väsynyt ja ehkä kuumeinen.

Sellaiset messut tänä vuonna. Kannatti taas lähteä, vaikka tulin kipeänä kotiin, mutta eiköhän se tästä :)

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Essencen hyvät huulimeikit

Kaikki tietävät, että huultenrajauskynää kannattaa käyttää, jos haluaa punan pysyvän paremmin paikallaan. Olen pärjännyt ilman rajauskynää... tähän asti. Viime aikoina olen turhautunut siihen, että puna karkailee rajojen yli tai kuluu nopeasti. Olen omistanut elämäni aikana vain muutaman liplinerin, mutta ne ovat aina unohtuneet laatikon uumeniin. Aloitin uuden tutustumisen huultenrajauskyniin helpoilla ja edullisilla Essencen tuotteilla, enkä pettynyt.

 

Ostin sävyt 05 Lovely Frappuccino ja 02 Sweetheart. Lovely Frappuccino on lämmin nuderuskea sävy. Ajattelin käyttää tätä luonnollisten marjaisten sävyjen alle, koska tämä väri oli niitä lähin. Sweetheart on taas upea pinkki, ehkä vähän liian räväkkä minun makuun. Mutta sävyä voi käyttää kevyesti painaen, jolloin se sopii paremmin omistamieni punien alle. 

En rajaa huulia kovin viivan tarkasti, vaan mukailen huulten rajoja kevyellä otteella. Joskus väritän huulet kokonaan, jotta huulipuna pysyisi vielä paremmin paikallaan. Essencen Longlasting Liplinerit ovat pehmeitä, pigmenttisiä sekä kestäviä. Eikä näitä tarvitse teroittaa, vaan puikkoa pyöritellään ylöspäin (laiskuri kiittää :D). Hintaa Essencen Longlasting huultenrajauskynillä on 1,89 €.


Kynät tarvitsevat myös huulipunan päälleen, joten nappasin testiin pari punaa Essenceltä. Olen usein sanonut, etten tykkää mattapunista, mutta toisaalta on hyvä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ostin Matt Matt Matt huulipunan sävyssä 03 Wow Effect. Väri on upea marjainen sävy selkeällä violetilla vivahteella. Eikä tämä tunnu huulilla liian kuivalta. Yllätyin, että Essencen huulipunaa pystyy käyttämään ilman ajatusta huulivoiteen lisäämisestä. Hintaa mattapunalla on 2,89 €.


Olen vannoutunut huulivoiteiden käyttäjä, joten mattapunan kaveriksi ostin vähän turvallisemman vaihtoehdon. Colour & Care tuotteessa yhdistyy huulipunan ja huulivoiteen hyvät puolet. Sävyä tulee hyvin, mutta koostumus on kuitenkin hoitava. Sävy Life´s My Runway on rusehtava nudeväri. Hintaa Colour & Care huulipunalla on 3,09 €.




Olen ollut aivan intopinkeänä, koska minua lähellä oleva Tokmanni aloitti vihdoin Essencen myynnin! Olen käynyt siellä nyt kolme kertaa, ja käyttänyt varmaan 60 euroa ostoksiin. Ja sillä summalla saa melkoisen kasan meikkejä, joten Essence tulee vilkkumaan blogissa jatkossakin.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Pihqa hoitaa ihoa

Lapsena olin aina luonnossa liikkumassa ja tutkimassa metsän aarteita. Kuusenpihka tuli tutuksi tuoksultaan, koska sitä usein tarttui sormiin ja vaatteisiin. Näitä muistoja tuli mieleeni Pihqa kuusenpihkavoiteesta, jota valmistetaan kotimaisista metsistä kerätystä kuusenpihkasta. Luonnossa pihka suojaa ja hoitaa puuta infektioilta, joten sama toimii myös ihon kohdalla. Pihqa-voide antaa vaikkapa pienelle haavalle antibakteerisen suojan, joka nopeuttaa ihon paranemista.


Olen valitettavasti viime aikoina onnistunut saamaan useamman haavaan käsiini. Painoin esimerkiksi sormeni partahöylää vasten ja sain kolme viiltoa ihoon, auts! Sormessa oli siis kolme inhottavaa röpelöhaavaa, joista iho repsotti. Onneksi olin juuri saanut Pihqa-voiteen postissa, joten se pääsi heti tosikäyttöön. Voide on rasvaista ja melko kiinteää, joten se myös pysyy pitkään haavan päällä. Tälläisen hiukan repaleisen haavan päälle siveltynä voide antoi suojaa ja iho sai parantua rauhassa.


Pihqa sopii myös käytettäväksi muille ihon pienille vaurioille, kuten kuiville tai halkeileville kantapäille ja kynsinauhoille. Voiteen rauhoittavat ominaisuudet sopivat esimerkiksi hyönteisten pistoihin, jotka voivat olla inhottavan kutiavia. Olen testannut kuusenpihkavoidetta myös huulille, jotka saavat tästä kosteutusta ja voide pysyy huulilla pitkäkestoisesti.

Pihqa-voidetta mainostetaan kotimaisena versiona Elizabeth Ardenin klassisesta Eight Hour Creamistä. Elizabeth Arden hoiti hevosiaan tällä voiteella, ja samoin on tehnyt Pihqa-reseptin kehittäjä Jukka Haaranen. Pihqa-voiteesta on muuten myös omat versiot lemmikeille ja hevosille.


Pihqa on hyvä pika-apu pienille haavoille ja nirhaumille. Ihastuin myös sen tuoksuun, joka on niin aito kuin voi olettaakin kuusenpihkaa sisältävältä tuotteelta. Pihqa-kuusenpihkavoide on saatavilla syys-lokakuussa hyvinvarustelluista apteekeista, Prismoista sekä Puuilosta ja Tokmannilta. Suositushinta on noin 20 € / 27,5 ml.


Tuote on saatu testiin.

torstai 13. lokakuuta 2016

Uutuus boksi / PMS Box lokakuu 2016

Viime viikolla julkaisin The Beauty Boxin arvostelun, ja nyt on vuorossa Kiss My Boxin toinen yllätyslaatikko, The PMS Box. Boksin tarkoitus on tehdä kuukautiset helpommaksi tuomalla iloa kosmetiikan ja suklaan (tai muiden herkkujen) voimin.



The PMS Box sisälsi ihanan sekoituksen kosmetiikkaa ja herkkuja. Kokonaisuudessaan mukana oli 11 tuotetta, sekä ekoille tilaajille annetut extratuotteet, joita olivat tuoksupussi ja hiuspanta. Boksin kuvauksessa sanotaan, että mukana on yleensä 5-6 tuotetta, joten ainakin tämä eka boksi oli todella täyteläinen.
The Beauty Boxissa ja The PMS Boxissa oli aika paljon yhteneväisyyksiä ainakin tässä kuussa. Saa nähdä miten on jatkossa. Merkkaan jokaisen tuotteen jälkeen hinnan ja linkin Kiss My Boxin nettikauppaan, jos tuote löytyy verkkokaupan valikoimista.


Aloitetaan kangasnaamioilla, joita minulla on nyt aika paljon testattavana (positiivinen "ongelma" :D). TonyMolyn I´m Real Rice Mask Sheet Clear Skin naamio on kirkastava ja kosteuttava naamio, joka  sopii jokaiselle ihotyypille. Naamio maksaa 2,40 € (nyt tarjouksessa 1,60 €). Testasin jo TonyMolyn naamion ja voin allekirjoittaa sen toimivuuden. Kirjoittelen tästä ja muista naamioista myöhemmin lisää omassa postauksessa.

ABS Solution Royal Jelly Essence Mask vaikuttaa ihanan hoitavalta. Korealaiset naamiot ovat yleensä mukavan kosteita, joten kannattaa hieroa kasvoille jäävä seerumi ihoon, jotta tuotteesta saa kaiken hyödyn irti. Royal Jelly eli kuningatarhyytelö on myös superkiinnostava ainesosa, koska sitä paljon syövät mehiläisen toukat kasvavat kuningattariksi eikä työläisiksi.


Pure Smile Pearl Extract kangasnaamiolla pitäisi saada kirkas iho, kosteutut kasvot ja tasaisempi sävy kasvoille. Tässä on hyvät ominaisuudet sisältävä naamio, joten testaan sen innolla. Pure Smilen kangasnaamio maksaa 1,20 €.

Edellisessä boksissa tuli huulinaamio, ja nyt panostetaan silmänalusiin. Missha Brightening Eye Patch lappusten lupauksena on antaa kosteutta ja ravinteita kuivalle sekä väsyneelle iholle. Silmänympärysten iho on ohutta ja herkkää, joten tehohoito on varmasti aina tarpeen. Misshan silmänalusnaamiot  maksavat 2,40 (tarjouksessa 2 €).

Olen käyttänyt COSRXin finnitarroja, joten minulla on nyt vertailukohtaa testaillessani Skinfoodin Tea Tree Spot Patchia. Finnitarrat laitetaan näpyn päälle 8-12 tunniksi eli vaikka yön ajaksi. Teepuuta sisältävä tuote rauhoittaa ihoa, ja luulen, ettei tämä välttämättä saa näppyä heti katoamaan, mutta ainakin nopeuttaa sen parantumista. Skinfoodin finnilaput maksavat 1,60 € (nyt 1,40 €).


Tulitikkuaskin näköinen kukkakuosi kätkee sisäänsä 5 pientä kynsiviilaa. Kuten viimeksikin totesin, niin nämä jäävät ehkä käyttämättä, koska en tykkää viilata kynsiäni. Kynsiviilat maksavat 1,55 €.

The Beauty Boxissa tuli myös Human Naturen luonnollinen ja sävyllinen Cherry huulivoide. Nyt voin laittaa toisen huulivoiteen vaikka laukkuun mukaan. Huulivoide maksaa 3 € (tarjouksessa 1,80 €).

Pugs & Kisses on tuoksupussi herkullisessa persikan tuoksussa. Pussukan voi pistää esimerkiksi vaatekaappiin tuomaan kivaa tuoksua. Hintaa tuoksupussilla on 1,40 €.


Tällä kertaa hiuspanta tuli vaaleana versiona. Kyseessä on siis hiuspanta, jossa on rautalanka sisällä, joten sitä voi säätää itselleen sopivaksi ja mihin muotoon haluaa.


Olen ahkera käyttämään hiusnaamioita, joten Argan Oil oli mieluinen tuote. 7-10 minuutin vaikutusajalla tulisi saada kosteutusta kuiville ja kärsineille hiuksille. Yhden käyttökerran jälkeen voin sanoa, että naamio silotti hiuksia, muttei tukkaa latistavalla tavalla. Purkki on myös mukavan iso, 220 ml. Argan Oil hiusnaamio maksaa 4,60 € (nyt tarjouksessa 3,80 €).


Sitten niitä herkkuja! Ekana on Nairn´s Snackersin täysjyväkaurasta tehtyjä suolakeksejä juuston makuisena. Pussi on kooltaan 23 g. Juusto maistui kekseissä hyvin, ja varmaan täysjyväkaura teki mausta sellaisen, ettei näistä tullut epäterveellistä fiilistä. Skotlantilaiset Nairn´s suolakeksit maksavat 1,20 €.

Ridings Double Chocolate Chip Cookie on mahtavan kokoinen suklaakeksi! 90 g painava keksi oli etenkin se tuote, joka sai minulla hymyn huulille. Ostan usein Subwayn keksejä, mutta tämä voittaa ne koollaan eikä suklaahippusten koossakaan olla pihistelty. Keksi maksaa 1,50 €.


Suklaakeksin kanssa voikin keittää vaikka teetä. Clippersin luomuteet ovat minulle entuudestaan tuttuja. Boksissa tuli täysikokoinen paketti rauhoittavaa Kamomillaa. Juon teetä etenkin syksyllä ja talvella, joten tämä oli oikein hyvä valinta boksiin. Clippersin tee maksaa 2,90 €.


The PMS Box oli mielestäni mainio sekoitus herkkuja niin kosmetiikan kuin syötävien tuotteiden muodossa. Boksin teeman huomioiden uskon, että esimerkiksi kuppi lämmintä teetä ja makea keksi nostaisivat mielialaa. Siihen vielä naamio kasvoille ja tarra finnin päälle, niin olo varmasti paranee, kun iho näyttää paremmalta. The PMS Box maksaa 25,90 €.  

Voisin tehdä myöhemmin vielä kootun arvostelun Kiss My Boxien mukana tulleista tuotteista ja kertoa vaikka mitkä nousivat suosikeiksi :)


Boksi on saatu testiin. En hyödy mitenkään linkkien klikkailusta.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Syötävän hyvä naamio

Minulla on pieni salaisuus. Käyn joskus Prismassa ihan vain sen takia, että voisin kahlata kosmetiikkahyllyt läpi. Isoista marketeista löytyy aina uutuudet ekana ja Prismassa on luonnonkosmetiikkaa, johon ei marketissa käydessään uskoisi törmäävänsä. Taisin ostaa tämän naamion jo keväällä, joten purkki on jo käytetty tyhjäksi.


Signe Seebid on virolaista luonnonkosmetiikkaa, jota löytyi Prismasta muutaman tuotteen verran. Mietin ihanan purkkikäsivoiteen ja naamion välillä, mutta naamio voitti tällä kertaa. Hillopurkin mieleen tuova naamio on vain niin hellyyttävä.

Kannen auki pyörittämisen jälkeen ulos tulvahtaa makea, suorastaan karkkinen tuoksu. Mansikka-vanilja naamio lupaa olla puhdistava ja kirkastava. Herkkua saa siis kaikille aisteille. Naamiossa on esimerkiksi A-vitamiinia, C-vitamiinia, rautaa ja kalsiumia. Sisällyksessä ei ole lainkaan synteettisiä hajusteita, säilöntä- ja väriaineita.


Jauhemuoto tuo pieniä haasteita. Naamiota pitäisi ottaa noin 10 grammaa ja sekoittaa se puoleen teelusikalliseen vettä. Koska en omista keittiövaakaa, niin olen ottanut sellaisen sopivan määrän naamiota, josta riittää tuotetta koko kasvoille. Veden lisäksi naamion voi sekoittaa myös jogurttiin tai maitoon. 10 grammaa on tosin yksi viidesosa koko purkin sisällöstä, joten ainakin minulle on riittänyt paljon pienempi määrä naamiojauhetta kerralla.

10 minuutin vaikutusajan jälkeen tulee aina se jännittävä hetki, miltä iho näyttää? Olen huomannut, että naamio saa ihon kirkkaammaksi ja tasaisemman väriseksi. Ja minulle se on isoin hyöty mitä yleensä haen naamioista. Ihoni menee helposti sameaksi, joten koen saavani Signe Seebidin naamiosta apua siihen mihin tähtään päivittäisessä ihonhoidossa. Purkki on täynnä hoitavuutta ja kirkastusta makeassa muodossa.


Hintaa Signe Seebid Mansikka-vanilja naamiolla oli alle kymmenen euroa Prismassa. Tarkka hinta oli muistaakseni 8,90 €. Hinta on todella huokea, ja olen muutenkin huomannut, että Prismasta saa luonnonkosmetiikkaa parisen euroa halvemmalla verrattuna vaikka Sokokseen.

Signe Seebid on  mukana I love me-messuilta ja siellä naamiot ovat tarjouksessa 7 €. Täältä löytyy tekstini muista tärpeistä I love me-messuille.


lauantai 8. lokakuuta 2016

Uusi kauneusboksi! Kiss My Box

Kiss My Box on uusi kotimainen kauneusboksi, joka sisältää kosmetiikkaa ympäri maailman. Sain testiin lokakuun The Beauty Boxin, sekä The PMS Boxin, jonka esittelen myöhemmin. The Beauty Box oli täynnä ihanaa kosmetiikkaa ja sisällöltään iloisesti yllättävä.


Boksissa oli 10 tuotetta plus kaksi extratuotetta, jotka sai 50 ensimmäistä tilaajaa. Kiss My Boxin sivuilla sanotaan, että The Beauty Box sisältää 6-8 tuotetta, joista osa on matka- tai näytekokoja. Kosmetiikan lisäksi mukana voi olla asusteita tai muita kauneuteen liittyviä tuotteita. Lokakuun The Beauty Box oli siis erityisen runsas, jos mukana on yleensä 6-8 tuotetta. Merkkaan aina jokaisen tuotteen kohdalla hinnan, jos löydän sen Kiss My Boxin nettikaupasta.

Tässä kuussa asusteena tuli otsapanta, joka oli ekojen tilaajien saama extratuote. Roosan värisen hiuspannan sisällä on taivuteltava rautalanka, joten tämän saa helposti muotoiltua itselle sopivaksi. Hiuspanta on näppärä tapa saada hiukset pois silmiltä ja samalla saa tyyliin tyttömäisen piristyksen. 


Kangasnaamioita! Jee, nämä kelpaavat erittäin hyvin. Mukana oli Pure Smile Pearl Essence Mask, joka lupaa kirkastaa ja kosteuttaa ihoa. Naamio löytyi Kiss My Boxin nettikaupasta hieman erinäköisessä pakkauksessa. Hinta 1,20 €.

Mukana oli myös toinen hyvin samantyylinen naamio, ABS Solution Pearl Essence Mask. Nyt voin ainakin vertailla kahta helminaamiota, ja katsoa saanko helmeilevän kauniin ihon. 

TonyMolyn naamio yllätti isolla koollaan. I´m Real Avocado Mask Sheet kertoo tekevänsä väsyneen näköisestä ihosta eloisan, hehkuvan ja kosteutetun. Kaikki kolme naamiota ovat selvästi samalla ihon kirkastamisen missiolla, joten lähden innolla näitä testaamaan. TonyMolyn naamiot maksavat 2,40 € (nyt tarjouksessa 1,60 €).



TonyMolyn Kiss Kiss Lovely Lip Patch on boksin mielenkiintoisin tuote. En ole koskaan käyttänyt huulinaamioita, joten jännityksellä odotan miten tämä esimerkiksi pysyy huulilla ja huomaanko mitään vaikutusta. Mustikan tuoksuiseksi kuvatulla naamiolla pitäisi saada pusuteltavan pehmeät huulet. Kyseessä on siis huulten muotoinen läpyskä, joka sommitellaan huulille. Hintaa Kiss Kiss-huulinaamiolla on 3,90 € (nyt tarjouksessa 3,30 €).


Söpö kettunen paljastui kynsiviilaksi, mutta täytyy myöntää, että leikkaan mieluummin kynnet kuin käytän viilaa. Ehkä tälle voi tulla tarvetta, jos kynteen tulee vaikka pieni nirhauma. Hintaa kettukynsiviilalla on 1 €.

Oli yllättävää bongata korealaisen kosmetiikan seasta Rimmelin Extra Super Lash Mascara sävyssä Black. Mutta se oli hauska yllätys, koska tätä ripsaria on kehuttu ja olen aikonut sitä testata. Aiemmat kokeilemani Rimmelin maskarat ovat olleet hyviä, joten toivottavasti pidän tästäkin.


Huulet oli huomioitu myös herkullisella Human Naturen Cherry huulivoiteella. Tästä saa huulille kevyen marjaisan sävyn ja kirsikan tuoksun. Sisällöltään luonnollinen huulivoide tuntuu mukavan liukkaalta huulilla ja kosteuttavuuttakin on riittävästi. Kaakaovoita ja mehiläisvahaa sisältävät Human Nature huulivoiteet maksavat 3 € (nyt tarjouksessa 1,80 €).


Meinasin aiemmin tällä viikolla ostaa kasvopapereita ihon kiillon poistoon, joten Finessen Shine-free Pearlized lappuset tulivat kuin tilauksesta. Laput kimaltavat kauniisti, mutta onneksi niistä ei tartu mitään glitteriä kasvoihin. Lappuset ovat myös sopivan isoja, joten yksikin voi riittää, jos kasvot eivät kiillä kovin pahasti. Nettikaupassa Finessen kiillonpoistolaput maksavat 1,50 € / 100 lappua.

Onko se teepussi? Ei vaan, se on Pugs & Kisses tuoksupussi, jonka voi sijoittaa vaikkapa vaatekaappiin tuomaan miellyttävää tuoksua. Tuoksu on ihanan makea ja persikkainen. Tuoksupussi maksaa 1,40 €.


Skin Foodin otsapanta tuo väreiltään mieleen banaanisuklaajäätelön. Pehmeässä froteepannassa on edessä tarranauhakiinnitys, joten sen voi säätää itselle sopivaksi. Tämä sopii hyvin käytettäväksi esimerkiksi kasvoja pestessä tai naamiota käyttäessä, jottei hiukset ole tiellä tai sotkeennu. Skin Foodin hiuspanta maksaa 4,80 € (nyt tarjouksessa 4 €).


Boksin isoin tuote oli Macadamia Oil Extract vartalovoi. Tuote on purkissa hyvin kiinteän oloinen, mutta levitettäessä se on paljon kevyempää. Testasin vartalovoita kädelle, jossa se tuntui mukavan kosteuttavalta ja jätti pehmeän pinnan iholle. Tuoksussa on huomattavissa makadamiapähkinä, joten se tuo hiusöljyt mieleen. Macadamia vartalovoi maksaa 4,70 € (nyt tarjouksessa 4 €).


Kiss My Boxin lokakuun versio oli todella runsas. Löysin täältä itselleni tarpeellisia tuotteita, sekä hauskan mielenkiintoista kosmetiikkaa, kuten huulinaamion, jota en olisi itse hoksannut ostaa.

The Beauty Boxilla on hintaa 25,90 €. Valikoimassa on myös samanhintainen The PMS Box, joka sisältää kosmetiikkaa sekä hemmottelua syötävässä muodossa. Esittelen The PMS Boxin ensi viikolla. Kiss My Boxilta on myöhemmin tulossa myös The Snack Box.


Boksi on saatu testiin. En hyödy linkkien klikkaamisesta.