torstai 7. tammikuuta 2016

Lumene, teitkö sen nyt? True Mystic

Lumene on ehdottomasti paras kotimainen kosmetiikkamerkki, mutta ripsivärit eivät ole merkin vahvinta aluetta. Voitte siis uskoa kuinka innoissani olin, kun sain testiin uuden ja kehutun True Mystic ripsivärin.


Pahvipakkaus tuo ripsivärille arvokkaamman vaikutelman. Toivottavasti se myös auttaisi pitämään myyntikappaleet paremmin koskemattomina. Minua aina jännittää ostaa ripsiväri, jossa ei ole edes sinettiä merkkinä avaamattomuudesta.

Viime vuonna taivaalla loimusi paljon revontulia ja sitä samaa näkyy myös pakkauksen kauniissa sinivihreässä värimaailmassa. Revontulien käyttäminen viittaa mahtavasti kotimaisuuteen ja pohjoiseen. Voisin uskoa, että ulkomaillakin teema herättäisi kiinnostusta. Tuubin muoto on vähän muodokkaampi verrattuna Lumenen aiempiin ohuisiin ripsiväripitkuloihin, joten sekin miellyttää silmääni.


Harjan sanotaan olevan tähden mallinen, mutta itse sanoisin sen olevan enemmänkin kolmion muotoinen. Harjakset jakaantuvat kolmeen eri osaan, joiden sivuilla on tyhjät välit.


Ripsiväri lupaa maksimaalista volyymia sekä Mystic Wand harjan pitäisi tuuheuttaa ja nostaa ripset ylöspäin.


Tässä on ripseni ilman väriä. Voi kuinka ne näyttävät lyhyiltä!


Yläkuvan ripsissä näkyy todelliset vau-räpsyttimet! Tällä todellakin sai pituutta ja näyttävyyttä, ihan tälläistä en osannut odottaa. Sain ehkä jopa pidemmät ripset kuin suosikillani Maybellinen Lash Sensationilla. Lumene pysyi myös hyvin päivän ajan ilman varisemista eikä pois pesemisessäkään ollut ongelmia.

Ripsiväri levittyi kauniin tasaisesti ja erotteli ripset pakkuuntamatta. Muutaman harjanvedon jälkeen näytti hieman, että ripsistä tuli liian paksut, mutta lopputuloksessa tälläistä ei enää huomaa. Tietenkin voi varalta pyyhkäistä ylimääräiset pois, jos harjaan tulee liikaa massaa.




Jos aiemmin en ole ihastunut Lumenen mascaroihin, niin nyt True Mystic käänsi pääni. Voin suositella mascaraa ripsissä näkyvän lopputuloksen takia, eikä kaunis pakkauskaan haittaa. Hintaa ripsivärillä näytti olevan Sokoksen nettikaupassa 18,90 €.


Tuote on saatu testiin.

32 kommenttia:

  1. No jopas! Näyttää todella hyvälle :)

    VastaaPoista
  2. Hei mahtavaa, jotain tällaista olenkin Lumenelta odottanut, sillä pari viimeistä ripsaritestausta ovat olleet pieniä pettymyksiä. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole pitkään aikaan testannut Lumenen ripsivärejä, koska aiemmat kokemukset ovat olleet vaatimattomia, mutta tämä on aivan loistava :)

      Poista
  3. Mä en ole vielä ehtinyt tätä testata, mutta vaikuttaapa lupaavalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä osasinkin odottaa pitkiä ripsiä, koska tosi moni on saanut tällä huimat räpsyttimet. Toivottavasti tämä toimii sinullakin yhtä hyvin :)

      Poista
  4. Oho! Vaikuttaa TODELLA lupaavalta! Hyvä Lumene!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Mahtavaa, että nyt voi ostaa myös ripsivärit Lumenelta, koska tykkään kaikista muistakin merkin tuotteista tosi paljon :)

      Poista
  5. Ohhoh! En ole koskaan tykännyt Lumenen ripsareista, mutta tuota voisi jopa harkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että tämä ripsiväri nousee monen suosikiksi, jotka eivät muuten Lumenen mascaraa ostaisi :)

      Poista
  6. Minäkään en ole ollut Lumenen ripsareiden fani, mutta tuo vaikuttaa lupaavalta! Täytyy joskus hankkia testiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sai minut muuttamaan mieleni Lumenen ripsiväreistä, ja toivottavasti jatkossakin tulee näin hyviä mascaroita :)

      Poista
  7. Uijui, tämä onkin ostoslistalla! Paras Lumenen mascara aikoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kannattaa hankkia, tuntuu että kaikki kokeilleet ovat tästä pitäneet :)

      Poista
  8. Vautsi! Tuon hylsy on kyllä ihan mielettömän heinon näköinen, mutta kiva että se ei olekaan pelkkä nätti ulkokuori vaan tällähän saa ihan kunnolista jälkeä aikaiseksi :D

    VastaaPoista
  9. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta! Tiedätkö onko tästä olemassa/tulossa vedenkestävää versiota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän sanotaan olevan säänkestävä, eli jonkun verran pitäisi kestää säänvaihteluita. Ainakin tähän asti olen selvinnyt ilman sotkemista :)

      Poista
  10. Vihdoin Lumenelta on selvästi tullut ripsari myös meikäläisen tynkäripsille! Tätä on pakko saada, näyttää aivan loistavalta ja vielä erotteleekin. Yes. Pakkaus herättää jotain suomalaisen nostalgista, tykkään. <3 Tätä on odotettu. :)

    VastaaPoista
  11. Tuo hylsy on todella kaunis <3 Ja itse tuotekin vaikuttaa erinomaiselta, pitää varmaan testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duochrome on tosiaan kaunis ja houkuttavan näköinen, suosittelen kokeilemaan :)

      Poista
  12. Mä ostin hetki sitten tämän ripsivärin ja olen kyllä oikein tyytyväinen! Ei voi muuta sanoa kuin Wau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tämä ripsiväri tulee vilkkumaan aika monessa blogissa piakkoin :)

      Poista
  13. No vautsi miten paljon pitemmiltä sun ripset näyttää ton ripsarin kanssa! Ihan mieletöntä :D Tää on pakko ostaa testiin mahdollisimman pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että mulla oli ennen ihan luonnostaankin pitkät ripset, mutta liekkö aika tehnyt tepposet. Onneksi ripsivärillä saa huimaa pituutta :)

      Poista
  14. Vaikuttaapa hyvältä! Tätä on pakko testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että Lumenelta tulee näin hyvä ripsiväri. Onhan tätä jo odotettu :)

      Poista
  15. Vielä kun saisi vedenkestävänä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan vain säänkestävä, mutta ihmettelen, jos tulevaisuudessa ei tulisi myös waterproof-versio :)

      Poista