sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Syyskuun loppuneet & I Love Me -lippujen voittajat

Syyskuu alkoi tavoitteena saada Bernard Cassieren Mint-lemon Mattifying Fluid tyhjäksi. Kevyt voide ei pitänyt ihoani mattana, joten halusin tuubin tyhjäksi ennen kuin ilmat kylmenee liikaa tämän käyttämiseksi. 

Juice Beautyn Stem Cellular Repair Moisturiser oli taas ihan päinvastainen tuote kuin Bernard Cassiere. Hedelmien kantasoluja sisältävä kasvovoide oli niin hoitava ja ihoa pehmittävä, että tätä tulee ikävä.


Sitten parit Livboxin mukana tulleet hiusjutut. Doven Oxygen-sarja jättää hiukset ilmaviksi ja hoitavatkin ihan hyvin, mutteivat voita Doven öljysarjaa

Cutrin Colorism oli sellainen perushyvä shampoo, joka ei ainakaan mitään huonoa tee tukalle, muttei jää myöskään erityisemmin mieleen.


Sitten kasa näytteitä. Melvitan Youthful Serum tuoksui pahalle. Tiukkaa teki käyttää tätä edes näytteen verran. Kasvoseeruminakaan tämä ei tuntunut tekevän mitään.

Dermosilin Shea vartalovoide oli viime joulun tuotteita, mutta olipa tämä kosteuttavaa. Ehdottomasti ostan täysikokoisen, jos tätä tulee tänä jouluna valikoimiin.

Rich Argan Oil Elixir jäi mitäänsanomattomaksi, en ostaisi tällä kokemuksella.

Aussie Three Minute Miracle hoitoaine on tehokas, mutta suomihinnoilla vähän liian tyyris laatuunsa nähden.

Minä ja Dermosilin hiustuotteet ei tulla toimeen lainkaan. Kosteuttava hiusnaamio ei vastannut odotuksiaan, vaikka pidin tätä päässä 10 minuuttia. Näytepussi oli kooltaan 5 ml, joka tuntui olevan minulle jopa liian vähän. Pussin sai puristaa aivan tyhjäksi.


Soap & Gloryn tuoksu ei ole minusta niin ihana kuin monet hehkuttaa, mutta Hand Food oli kosteuttava ja nopeasti imeytyvä. Ei voi paljon muuta vaatia käsivoiteelta.

The Body Shopin mansikkasuihkugeeli ei kirvoittanut ihastusta esanssisella tuoksullaan. Ihan tuli vuosien takaiset muistot tästä mieleen, ehkäpä jollakin kaverilla oli tapana käyttää The Body Shopin mansikkatuoksua. 90-luku on fiilis, joka tästä jää.


Pirkka Argan käsivoide tuli käytettyä loppuun vartalovoiteena, kun ei ollut muutakaan ottaa mukaan pienelle matkalle. Ei ehkä se tehokkain, mutta ookoo-tasoa. Plussaa tulee siitä, että voide on valmistettu kotimaassa.

Ziajan Manuka Tree kasvokuorinta oli ihanan paksua ja rakeista, suorastaan ihoa raapivaa! En tiedä mistä tätä nykyään saisi, mutta en varmaan osta Ziajaa toiste muovirakeiden takia. Korkki ei halunnut tässä pysyä kiinni, joten se oli haitta etenkin suihkussa.


Kuukaudessa tyhjeni siis vain yhdeksän tuotetta ja näytteet. Tuntuu, että sain ennen paljon enemmän kulutettua, mutta ehkäpä ensi kuussa taas tulee ryntäys loppuneiden suhteen.

I Love Me -messuliput voittivat Hanna ja SuperHotFemale. Olen pistänyt voittajille sähköpostia :)

2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä The Body Shopin mansikkasuihkugeelilstä! Tykkään TBS:n suihkugeeleistä tosi paljon, mutta mansikan tuoksu ei ollut mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut ainoa kokeilemani Body Shopin suihkugeeli, joka ei ilahduttanut tuoksullaan. No en ole kaikkia kokeillutkaan, mutta luulin tykkääväni tästä :)

      Poista